Sopivat pensaat
Pensas kasvupaikan ja käyttötarkoituksen mukaan
Marjapensaat
Löydät meiltä kaikki puutarhan perinteiset suosikit. Viinimarjoista joka pihalle sopivat mustaherukka, punaherukka, valkoherukka sekä hiukan erikoisemmat herukkalajikkeet. Lisäksi löytyy runsaasti muita ihania marjapensaita, kuten karviaiset, tyrnit, vadelmat ja mustikat. Oletko jo kokeillut kasvattaa omalla pihallasi vaikkapa mesimarjoja tai karpaloita? Myös ne löytyvät monipuolisesta valikoimastamme.
Marjapensaiden istutus on paitsi hauskaa myös hyödyllistä ja sadosta nautit pienellä vaivalla joka syksy. Siksi hyötypensaat ovat vuodesta toiseen suomalaisten pihojen suosituimpia pensaita. Marjapensaat ovat yleensä melko helppohoitoisia. Pensaat kannattaa istuttaa valoisalle ja avoimelle paikalle.

Koristepensaat
Löydät meiltä kaikki puutarhan perinteiset suosikit kuten angervot, pensashanhikit, syreenit ja pensasruusut. Koristepensas on pihan peruskasvien peruskasvi. Koristepensaita voit käyttää yksittäin tai niistä voi muodostaa pihalle suojaavan aidan. Kasvit viihtyvät parhaiten muutaman pensaan ryhmissä. Valitse pensaille paikka, jossa on runsaasti tilaa, sillä yleensä pensaat kasvavat ja leviävät huomattavasti ajan kuluessa. Istuttamalla eri pensaslajeja saat ihailla kukintaa keväästä syksyyn.
Alppiruusut
Alppiruusut eivät ole nimestään huolimatta mitään sukua ruusukasveille. Alppiruusut ovat yleensä pensaita, mutta niiden koko vaihtelee puun korkuisista maanmyötäisiin varpuihin. Alppiruusut voivat olla ainavihantia. Alppiruusun istutus ja hoito on kohtalaisen helppoa. Alppiruusut viihtyvät parhaiten ryhmissä, missä niitä varjostavat korkeammat kasvit kuten esimerkiksi tuijat.

Atsaleat
Atsalea on helppohoitoinen ja hurmaava alppiruusun sukulaiskasvi. Atsaleat ovat kotoisin Itä-Aasiasta, josta se tuotu Eurooppaan. Atsalean hoito on erittäin helppoa ja sen lisäksi ne hurmaavat uskomattomalla väriloistollaan, kun kukat kukkivat ensin kevätkesällä ja syksyllä lehdet liekehtivät tulen sävyissä. Koska lehdet varisevat maahan syksyllä pensaita ei tarvitse varjostaa eivätkä ne kuivu kevättalven viimassa. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiselle paikalle kuin varjoisaan puutarhaankin.
Olemme tehneet erilaisia malli-istutuksia puutarhan piha-alueille eri atsalealajikkeista. Alueilla voit ihailla upeita revontuli-, puisto-, kevät-, kanadan- ja japaninatsalejoja niille sopivilla kasvupaikoilla. Taimistoltamme voit hankkia nämä ihanuudet mukaan omaan kotipuutarhaasi!